Panthers jatkaa III-divarissa, ensi kaudella mukana useita uusia joukkueita

23.11.2017

Panthers jatkaa myös tulevalla kaudella jenkkifutiksen III-divisioonassa.

 

Lahti Panthers jatkaa myös kaudella 2018 jenkkifutiksen III-divisioonassa. Parin vähän niukemman vuoden jälkeen ensi kesäksi on kolmosestakin odotettavissa varsin mielenkiintoinen ja vilkas sarja, sillä useampikin Vaahteraliigajoukkue on perustamassa II-joukkuetta nimenomaan III-divisoonaan. Sarjaan on ilmoittautunut yhteensä 10 joukkuetta.

Lahtelaisittain maantieteellinen sijainti tietää sijoittumista pohjoislohkoon, joka tuo myös reissukilometrejä eteen melkoisesti. A-lohkossa Panthersin kanssa pelaavat nimittäin Tampere Angels, Seinäjoki Gators, Vaasa Royal A’s sekä Rovaniemi Nordmen. Näistä Rovaniemeä lukuun ottamatta kaikki ovat Vaahteraliigapaikkakuntia, joten helpolla ei kentillä pääse kukaan. Lohko pelataan kaksinkertaisena sarjana eli jokainen joukkue kohdataan sekä kotona Lahdessa että vieraskentällä. Lohkon kolme parasta joukkuetta jatkavat pudotuspeleihin. Lohkovoittaja etenee suoraan välieriin ja lohkon 2. ja 3. pelaavat puolivälierät toisen lohkon vastaaville sijoille yltäneitä vastaan.

Kausi 2018 käynnistyy todennäköisesti kotipelillä toukokuun kolmannella viikolla. Lopullinen sarjaohjelma julkistetaan tammi-helmikuussa.

VIELÄ EHDIT MUKAAN!

Etsitkö uutta harrastusta? Kiinnostaako jenkkifutis?

Lahti Panthers järjestää lajikokeilun yli 16-vuotiaille. Try out järjestetään kaksi osaisena. Ensimmäiset treenit pidetään lauantaina 2.12. klo 13.00-15.00 ja toiset viikkoa myöhemmin 9.12 niin ikään klo 13.00-15.00. Harjoituspaikkana on Mukkulan kuplahalli.

Jenkkifutiksen erityispiirre moneen muuhun lajiin verrattuna on se, että kaiken kokoisille henkilöille löytyy varmasti sopiva rooli, jossa pystyy omilla vahvuuksillaan auttamaan omaa joukkuettaan. Laji on fyysinen, mutta samalla äärimmäisen taktinen ja tarjoaa haastetta vuosikymmeniksi eteen päin. Aiempaa lajikokemusta ei tarvita. Tulevalla kaudellakin on mukana lukuisia pelaajia, jotka pelaavat ensimmäisen jenkkifutisottelunsa toukokuussa, kun sarja käynnistyy.

Mikäli et pääse osallistumaan kokeilupäivään, mutta laji kiinnostaa, niin mukaan pääsee milloin tahansa. Tule treeneihin tai ota yhteyttä Jukka Koljonen, p. 044 750 7408 tai pj@panthers.fi.

Treeniajat:
maanantaisin klo 20.30-22.00, Mukkulan kuplahalli
tiistaisin klo 19.30-21.00, EBN Areena, Hirsimetsäntie 17
lauantaisin klo 13.00-15.00, Mukkulan kuplahalli

Jenkkifutiksen perusteisiin voit tutustua oheisesta linkistä:
https://www.youtube.com/watch?v=frKAk0DwbjI&t=119s